lauantai 8. kesäkuuta 2013

I'm back!


Heippa ihanat, mitä teille kuuluu? Viime kerrasta on päässyt vierähtämään vähän aikaa. Koska vierailin täällä viimeksi joskus toukokuun puolella, tein teille kollaasin niistä kivoista kesäjutuista, mitä näihin muutamaan viikkoon on mahtunut.

Olen uinut, syönyt piknik-eväitä kallioilla meren rannalla, leiponut kesän ensimmäisen raparperipiirakan ja syönyt siitä leijonanosan, nuuskutellut huumaavan tuoksuvia syreenejä, pyöräillyt myöhään illalla Vanhankaupunginkoskella, tallustellut pitkiä lenkkejä koirien kanssa, juonut siideriä (tiesittekö, että Happy Joen korkkien alta löytyy ajatus jos toinenkin?), kuvannut vanhojen talojen rönsyileviä puutarhoja ja tassutellut paljain varpain vähän joka paikassa.

Lisäksi olen tehnyt kamalasti töitä ja ollut vähän uupunut siitä. Tämä aika ennen lomaa on meillä superkiireistä. Tuntuu, että kuukaudessa pitäisi ehtiä tehdä kahden kuukauden työt. Siksipä olen yleensä kotiin tultuani ja koirat lenkitettyäni a) istunut pihalla syvällä puutarhaunelmissani b) rojahtanut sohvalle telkkarin eteen. Tietsikkaa ei ole tehnyt mieli avata.

Nyt lomaan on enää vaivaiset 14 työpäivää (Jippii!), ja on niin paljon kerrottavaa, pohdittavaa ja kuvattavaa: kesä, syksyn suunnitelmat (joista en osaa vielä sanoa mitään, koska olen näemmä maailman päättämättömin tyyppi) ja puutarha! Luulen vähän, että tarvitsemme pian aika hurjan paljon isomman pihan ja vihjasinkin jo miehelle, että olisiko mahdollisuuksien rajoissa muuttaa omaan taloon. Hih. Vastaanotto ei ollut ihan kaikkein lämpöisin, mutta pikkuhiljaa. Kerron teille pian lisää pihasta, mutta se vaatii ihan oman postauksensa. Nyt sanon moido ja ryhdyn lämmittelemään grilliä kasvisnyyttejä ja perunoita varten.

Ihanaa kesäiltaa, kuunnelkaa lintujen konserttia, unelmoikaa ja tunnelmoikaa. Mieluiten ulkona.

Kristiina 

10 kommenttia:

  1. Oletpa saanut räpsittyä kivoja kesäkuvia sinäkin :) Täälläkin lomaan enää pari viikkoa! Ihanaaaa!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En yhtään malttaisi odottaa loman alkua, niin ihanaa!:) Kesä on ihan parasta aikaa!

      Poista
  2. Upeita tunnelmia kuvissasi ... Juuri niin tulee tehdäkin kiireen keskellä - priorisoida mikä auttaa eteenpäin, ja se juuri lenkit ja lepo :) Tsemppiä vikaan 2 viikkoon ennen lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä, välillä on pakko vain tehdä se minkä jaksaa eikä yhtään enempää. Onneksi auringosta ja lähestyvästä lomasta saa energiaa.:) Ihanaa iltaa!

      Poista
  3. Kuulostaa ihanalta! Mukavia kesäpäiviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan lämpöisiä ja aurinkoisia kesäpäiviä sinnekin!:)

      Poista
  4. Ihanaa kun palasit,ymmörrön hyvin tuon kiireen ja tunteen kun ei halua konetta avata.
    Kaunis kollaasi ja kauniita kesäpäiviä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kun on koko päivän koneella ei aina oikein huvittaisi enää jatkaa sen kanssa kotona.:) Ihania aurinkoisia kesäpäiviä sinne!:)

      Poista