Omassa pikku puutarhassa on jotain ihan maagista. En yhtään ihmettele, että puutarhanhoitoa pidetään terapeuttisena, ja niin monet hullaantuvat siihen. Tunnistan itsessänikin vakavia puutarhamanian oireita: joka päivä on käytävä katsomassa, onko jotain uutta tapahtunut. Pää täyttyy suunnitelmista ja kauppapuutarhoilta tekisi mieli raahata kotiin kaikki silmiin sattuvat ihanuudet. Sisustuslehtien sijaan luen nyt puutarhalehtiä ja haaveilen lottovoitosta, jotta voisin toteuttaa kaikki suunnitelmani.
Ehkä puutarhan voima liittyy elämän ihmeeseen, luonnon kauneuteen ja alkuvoimaan. On taianomaista seurata pieniä elämänalkuja, jotka lisääntyvä lämpö saa nousemaan vielä ruskean maan sisästä, vaikka hetki sitten kaikki oli peittynyt talven valkoisen peiton alle. Luonto ei kuitenkaan maannut kuolleena, se vain nukkui.
Kevättähdet ovat viikossa kasvaneet pituutta ja niiden nuput suurentuneet.
Tulppaanit selvisivät pakkasöistä, vaikken hyvistä aikeistani huolimatta muistanutkaan suojata niitä mitenkään. Kukkapenkkiä reunustavat turvepaakut ovat vähän kärsineet talvesta, mutta ne ovat menossa vaihtoon muutenkin. Koirien kanssa tarvitaan jokin hieman järeämpi reunustusratkaisu.
Lahjaksi saamani pioni heräilee myös pikkuhiljaa uuteen kevääseen.
Krookuksissa on nuput! Nekin ovat venähtäneet pituutta viikossa.
Narsisseja on tulossa aika joukko. Istutin ne siis sittenkin tarpeeksi syvälle.
Molemmat karviaispensaani ovat hengissä, ja oksissa näkyy silmuja. Olin vähän huolissani toisesta, sillä se tuntui viime kesänä kitukasvuiselta. Ehkä se tänä vuonna lähtee kunnolla kasvuun.
Maanpeittoruusukin on heräämässä. Se kukki viime kesänä pirteän vaaleanpunaisena, voi kun muistaisin sen nimen.
(Muistilappu itselle: Kerää tänä vuonna talteen kasvien nimilaput ja hoito-ohjeet ja talleta ne varmaan paikkaan!)
Aurinkoa!
Kristiina ♥
