perjantai 31. elokuuta 2012

Elokuu kuvina


Sinne se katosi, elokuu. Huomenna on virallisesti syksy.

Vaan ei haittaa, pidän syksystä. Kirpeistä illoista, punaisista ja keltaisista lehdistä ja siitä, että saa käpertyä nojatuoliin hyvän kirjan ja teekupillisen kanssa. Korkkasin tänään jo kaakaokaudenkin.:)

Elokuuhun mahtui paljon kaikenlaista. Uusi työ, 400 pyöräilykilometriä (harkitsen vakavasti, jospa alkaisin ensi kuussa kulkea edes yhtenä päivänä bussilla), paljon valokuvia, kuumailmapalloja, vanhoja taloja, pihlajanmarjoja ja kultaisena aaltoilevia viljapeltoja.

Rattoisaa viikonloppua ja ihanaista syyskuuta rakkaat!:)

Kristiina 

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Loviisan Wanhat Talot

Olimme tänään Iriksen kanssa Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa. Tempauksen ideana on, että kaupungin oikeasti asutut talovanhukset avaavat viikonlopuksi ovensa vieraille. Sisällä kohteissa ei saanut kuvata, mutta muuten kamera räpsyi ahkeraan. Kerrankin myös sää oli meidän puolellamme, ja aurinko jaksoi lämmittää koko päivän.




Tapahtuman yhteydessä järjestetään lukemattomia pihakirpputoreja, myyjäisiä sekä antiikki-ja keräilymessut.

 
Erään talon kellarikerros oli palvellut ennen selleinä.










Kilpikonna oli päässyt pihalle paistattelemaan päivää ja ihastuttamaan vierailijoita.








Tarjolla oli paljon käsitöitä ja taidetta.





Tapahtuman talot tunnisti LWT-kylteistä.







Minä kanniskelin mukanani kameranjärkälettäni, kun Iris puolestaan tallensi päivän Instagramin avulla. Iriksen kuvista tuli niin hienoja, että vaikka rakastankin järkkäriäni, niin ehkä sitä Instagramiakin voisi joskus kokeilla...:)




Lounasta söimme yhdessä punaisista rantamakasiineista. Paikan sisustus oli hurmaava, sisällä pörränneet ampiaiset eivät.


Lohta leikkeenä ja keitossa. Nam!





Ja sitten se löytyi: unelmatalo! Olimme Iriksen kanssa yhtäläisen ihastuneita tähän vaaleansiniseen uuteen kaunottareen. Ja katsokaa tuota sisäänkäyntiä, noita kukkia ja laventelipolkua! Dream!






Kuvasin myös ihan hirveästi kukkia, mutta ehkä teen niistä kokonaan oman postauksen. Talojen puutarhat olivat siis ihan uskomattoman hienoja.




Lopuksi vielä teetä ja omenakakkua pikku kahvilassa, jotta jaksoimme ajella kotiin.:) Tänne täytyy tulla ensi vuonnakin!


 Kristiina 

lauantai 25. elokuuta 2012

Se valmistui sittenkin!






Meidän makkari on valmis!:) Niin ihanaa!

Ollaan siis vihdoin päästy hätämajoituksesta vierashuoneen lattialta, missä vierähti lopulta kokonaiset kaksi kuukautta...en taida olla ihan maailman tehokkain sisustaja.;) Mutta nyt siis kaikki on tehty: sänky ja listat maalattu valkoisiksi, vanhat tapetit revitty pois ja uudet liisteröity tilalle.

Ruskeasa kopassa sängyn vieressä nukkuu muuten nuorempi koirista, Pitkäkuono. Peti ostettiin sille alun perin pentupesäksi, mutta se nukkuu siinä edelleen, vaikka peppu ei ihan mahdukaan reunojen sisälle. Yön pimeinä hetkinä kopassa on nähty uinumassa myös Silkkitassu, joka ei ole omaa petiä omistanut sitten pentuaikojensa. Kyseinen neiti käytti nimittäin tuolloin pari yötä koppansa tuhoamiseen - sillä on siis kyllä ollut oma peti - ja muutti sitten nukkumaan sängyn alle. Siellä se on viettänyt yönsä siitä lähtien, mutta näköjään Pitkäkuonon petikin käy välillä laatuun. Olen vähän miettinyt, että pitäisiköhän kavereille hommata ihan isojen koirien nukkumapaikka..jotenkin kuitenkin epäilen, että Silkkitassu nyrpistäisi moiselle nenäänsä ja Pitkäkuono puolestaan suosisi kuitenkin omaa, tuttua pesäänsä.

Ihanaa viikonloppua, täällä sitä vietetään niiskutellen!

Kristiina