Haittaisiko, jos muuttaisin Kööpenhaminaan?

Kipuan jälleen peltipurkkiin, sillä on nimi, jonka jo unohdin. Se kohoaa pilvien ylle, kiidättää minut melkein naapuriin. Lähelle, mutta niin erilaiseen maailmaan.

Huoneen ikkunasta näkyy harmautta ja karamellitaloja. Kotona olisi näkynyt vain harmaata.

Oli siellä muutakin. Vanha huvipuisto täynnä ihmeitään.

Nuori ja elämää kokenut seisoivat rinta rinnan. 

Portti johdattaa satumaahan. Se on meille vielä suljettu.

Punatiiliset rakennukset vievät ajatukset menneeseen maailmaan.

Joulu on läsnä. Sen haistaa paahtuvissa kastanjoissa, tuntee valojen tuikkeessa. 

On marraskuu. Joka paikassa ohi suhahtaa pyöräilijöitä, kaksipyöräisiä ratsuja nojaa seinustoja vasten, niille on omat leveät kaistansa. 

Kaupunki loistaa pimeydessä. Talot kilpailevat koristeillaan, ne ovat valmiina juhlaan.

Vihdoin olemme taas taikaportin luona.

 Tällä kertaa meillä on oikeat sanat, ja se aukeaa.

Joulunhenki käväisi täälläkin. Jätti jälkeensä säihkettä ja kuusenkoristeita.

Lammella uiskentelee jaloja vieraita, kimaltavat mustaa vettä vasten.

 Ohitse marssii punatakkien paraati.

Itämaiden sulttaanikin rakensi tänne palatsin. 

Vanha puu sai sydämiä kantaakseen. Se pitää niistä hyvää huolta.

Kojuissa myydään sitä sun tätä. Ilma pakastuu, kuvia nappailevat sormet sinertyvät.

Hurjapäät pyörivät yläilmoissa. Minua huimaa heitä katsellessa.

Liinaharjat tanssivat nauraen katolla.

Tuoksuva glögi lämmittää kohmeiset sormet. Katossa lämpölamppu hohkaa kuumuutta, polvihousuinen tarjoilija on loikannut naapurimaasta.

Valo juhlii täällä. Jokainen katu ja kuja saa siitä osansa.

Elefantti karkasi vuosien takaa. Se viihtyy punaisella taustallaan, toitottaa lapsille innoissaan.

Astelemme kuusien reunustamaa kujaa, katselemme, ihmettelemme.

Jos nenäni ei olisi jäässä, hyppäisin karusellin kyytiin. Antaisin sen kieputtaa minua, vilkuttaisin ihmettelijöille vauhdin hurmaamana.

  

Lentäisin kuumailmapallolla korkeuksiin.

Valitsisin ratsun ja laukkaisimme yhdessä ympäri yhä uudestaan.

Tivoli jää taakse. Juomme kuohuvaa juomaa alueella, joka saa minut voimaan pahoin. Ravintola on silti inspiroiva, se oli trendikkäin kaikista, nyt jo vähän viime sesonkia. Sitä kutsutaan nimellä PatéPaté.

Kävelemme kulman taakse, Fiskebariin. Matkalla näemme kynttilämeren. Syön fish & chipsejä ja lakritsisuklaata. Nyt kutsuu jo pehmeä peti.

Aamiainen vatsassa suuntaan kaupungille. Kello tikittää. Pian olemme kotona.

Kristiina ♥

Mihin katosivat kanervat?

Joka vuosi sama juttu. Syksy jatkuu, kesäkukat eivät suostu lakastumaan, viikot vierivät. Vihdoin yöpakkaset tekevät pelargonioista lopun. Muutaman viikon päästä havahdun ja suuntaan kanervaostoksille. Ja kuinka käykään? Ei kanervan kanervaa missään! "Kanerva-aika meni jo", tietäväinen kukkakaupan myyjä valistaa. Siis oikeasti, kuinka kauan se kanerva-aika oikein kestää? Viikon? 

Sisäänkäynti on sentään kukitettu, kiitos pikkuisen kukkaupan, jonne puolivahingossa eksyin viikko sitten. Ja eihän sinne takapihalle kukaan näekään. Eikä parvekkeelle. Ja vaikka näkisikin, niin näillä mennään. Ensi vuonna ostan talvikukat lokakuussa, sen vannon.

Tervetuloa alma/anette!

Kanervaton Kristiina ♥

Vierailija

Meillä on ollut maanantaista lähtien vieraisilla kolmas karvakorva, Tosca nimeltään. Tosca on sellainen mutanoutaja:

Sillä on ilmiömäinen taito löytää lähimetsän pieninkin mutainen lammikko. Kun lammikko löytyy, toki se pitää testata. Siinä Tosca on aikamoinen mestari – se pulahtaa lätäkköön Speedy Gonzalesin vauhtia, eikä varaemäntä ehdi edes silmää räpäyttää, saati sitten että tajuaisi kieltää ajoissa. 

Sisällä Tosca on aika leppoisa kaveri. Sen omassa kodissa koiran paikka on lattialla...

Mutta sohvalla on toki mukavampaa.:) Tosca on ottanut vierailustaan kaiken irti!

Sillkitassu ei ollut ensin vierailijasta kovin innoissaan, se tykkäsi toisesta suurinpiirtein yhtä paljon kuin imurista. Asiaa tuntemattomille kerrottakoon, että se ei ole kovin paljon se. 

Pitkäkuono puolestaan on kaikkien kaveri, mutta erästä asiaa se ei sulata. Toisena vierailupäivänään Tosca-parka erehtyi menemään kaverin kupille. No joo, kuppi oli tyhjä, mutta se on silti Pitkäkuonon omaisuutta – ainakin pennun omasta mielestä. Tunkeilun seurauksena 35-kiloinen, kuusivuotias labradorinnoutaja kyyhötti keittiön nurkassa 20-kiloisen yksivuotiaan collien ahdistamana. Oppipahan ainakin, että Pitkäkuonoa ei kannata suututtaa.

Tuon välikohtauksen jälkeen tilanne rauhoittui ja jopa neiti Silkkitassu on alistunut tilanteeseen ja ottanut Toscan osaksi laumaa. Meillä on siis ollut tällä viikolla pystyssä melkoinen koirahotelli...♥  

Nyt juoksulenkkarit jalkaan ja suunnaksi lenkkipolku! 

Leppoisaa lauantai-iltaa! 

Kristiina ♥  

Ensimmäinen

Blogi sai tänään olemassaolonsa ensimmäisen tunnuksen ihanalta Cheriltä, jonka blogi saa aina hyvälle mielelle.

Tämä tunnustus kuuluu lähettää edelleen sellaisille suosikeilleen, joilla on alle 200 lukijaa. Minulta tunnustuksen saavat:

Norppa, jonka sisustusmakua ihailen, 

Liinu, jonka blogissa on lämmintä ja kotoisaa,

Domi, joka tekee kauniita koruja &

Minttu, jonka blogin löysin ihan äskettäin ja jolla on viehkeä koti.

Kristiina ♥  

Puolukanvarpukranssi ja vähän muuta

Olen ollut lähiaikoina tosi laiska bloggailija. Mielessäni on pyörinyt paljon kaikenlaista, mutten ole saanut puettua mitään sanoiksi. Aikakin kiitää pikajunan vauhtia, pimeys kietoutuu ympärille aamulla töihin lähtiessä ja illalla kotiin palatessa. Sormet syyhyävät päästä askartelemaan kaikkia ihania joulujuttuja, tahtoisin urheilla, juosta, antaa tien kulua lenkkareiden alla, kokeilla crossfittiä, opetella neulomaan, meditoida, lukea, maalata sen toimettomana odottavan rumanruskean sohvapöydän. En ole vielä edes ripustanut niitä talvivaloja, joista uhosin jo ajat sitten.

Jotain pientä sain kuitenkin aikaan. 

Kranssi on riisuttu vaahteranlehdistä ja saanut ylleen puolukanvarpuja. Joulun lähetessä puen sen juhlavampaan asuun, mutta marraskuun se saa olla ihan au naturel. 

Kranssin teko on kovasti helppoa, mutta varsin työlästä. Ensin täytyy suunnata metsään ja kerätä sieltä iso säkillinen puolukanvarpuja. Itse pääsin tästä helpolla, kun poikaystäväni äiti riensi apuun - kiiitos siitä.:) Seuraavaksi tarvitaan kranssipohja ja lankaa. Ohut rautalanka olisi varmaan paras valinta, meillä ei sitä ollut, joten käytin ihan tavallista ompelulankaa. Varvut sidotaan ensin sopiviksi nipuiksi, jotka sitten kiinnitetään langalla kranssipohjaan. Minulla meni projektiin toista tuntia, mutta sormeni eivät välttämättä ole kaikkein näppärimmästä päästä.

Valoa viikkoosi!

Kristiina ♥ 

Lokakuu kuvina

Lokakuussa vietettiin Silkkitassun synttäreitä, ihmeteltiin ensilunta, juhlittiin Halloweenia ja kerättiin (taas) vaahteranlehtiä. Mitähän kivaa marraskuu tuo tullessaan?

Rentouttavaa viikonloppua!

Kristiina ♥ 

Koti sisustuslehdille

Siivosin viikonloppuna terassia ja pelastin sisään vanhan puulaatikon, jossa säilytän kesällä ruukkuja ja muita puutarhatarvikkeita. Ensi keväänä pitänee keksiä joku muu säilytyslaatikko, sillä tälle löytyi nyt parempaa käyttöä. Siitä tuli sisustuslehtieni uusi koti.

Laatikko on kuin luotu lehtiä varten, tilaakin jäi vielä muutamalle. Niin, paitsi että tuo kolo taitaa olla juuri joululehtieni paksuinen. Tai ehkäpä hitusen (no okei, pari hitusta) kapeampi. Ja ne joululehdet lojuvat sohvapöydällä...

Sisustuslehtikokoelmani saa muuten olla vihdoin hyödyksi muullakin tavoin kuin vain antamassa ihan liikaa uusia ideoita ja tuhoamassa budjettiani. Laatikon taakse kätkeytyy nimittäin olohuoneen johtokatastrofi. 

Leppoisaa viikkoa kaikille!

Kristiina ♥ 

Onhan jo marraskuu...

Ulkona on nyt niin synkkää ja pimeää, että sen vastapainoksi on ihan pakko fiilistellä vähän. Kuunnella Michael Bublén Christmasia (kyllä, joululaulukausi alkoi jo), sytyttää kynttilät ja tuoda hippunen talven taikaa kotiin.

Täyttää pienet kulhot kävyillä.

Herättää vanha lyhty eloon tuikkivalla valosarjalla. 

Kerätä metsästä puolukanvarpuja ja askarrella niistä jotain. Jättää pari varpua pöytää koristamaan.

Kietoa pätkä juuttinarua kippojen ympärille. Kipot ovat muuten palvelleet jo muutaman vuoden, ne ovat täältä.

Nauttia, tunnelmoida, unohtaa pimeys ja lämmin tihkusade - inhoankohan mitään säätä tätä enempää?

Tänään ripustan ulos ensimmäisen valosarjan ja täytän ulkoruukut kanervilla.

Tunnelmallista viikonloppua!

P.S. Mies ei ole ihan yhtä innostunut tästä jouluilusta. Hesari ei mahdu pöydälle koristeideni keskelle eikä Michael Bublékaan taida kauheasti miellyttää. Noh, ehkä glögi (terästetty maybe) auttaa joulumielen löytämisessä. Tämä on sitä paitsi vasta alkua.;)

Kristiina ♥