Kulho popcornia. Lasi viiniä. Työntäyteinen viikko liukumassa pois. Matkasin pitkin ilmojen teitä. Lainasiipeni kantoivat minut pohjoiseen.
Aamun kelmeässä valossa sädehti lumen maailma. Rauhallinen ja valkoinen.
Viima sai kyyneleet vuotamaan. Se puraisi sormia. Vihelsi korvissa. Jätkänkynttilä katseli meitä arvokkaana kaukaisuudessa.
Ennen sitä oli vain teräspalkkien mosaiikki. Yllä kolisteli juna. Säikähdin. Melkein tipahdin aaltoihin.
Värit haalistuneet. Virttyneet. Valmiina kaamokseen. Monen monituista vuodenkiertoa nähnyt rautatiesilta kehysti maiseman.
Kaupunki on ruma. Se paloi joskus ja tilalle tuli elementtejä. Kaakeliseiniä. Rappaamattomia tiilikerroksia. Ne olivat ehkä valkoisia. Tunnelma on pysähtynyt. Kaduilla vaeltaa aasialaisia turisteja.
Oven takaa paljastuu hetken keidas. Sushia, chèvreä, tulppaanituoleja. Ovatkohan ne aidot, mitä luulette?
Rovaniemellä käväissyt Kristiina ♥
Hieno kuvareportaasi! Kaupunki ei ehkä ole kauneimpia vaikka jälleenrakennustyötä johti Alvar Aalto poronsarviasemakaavoineen. Jokien väylät kaunistavat kaupunkia ja Rovaniemellä on kuitenkin aina kiva käydä.
VastaaPoistaKiitos! En tiennytkään, että kaupunki on Aallon käsialaa.:) Lappi on yksi lempipaikkojani maailmassa. Rovaniemellä on jännä tunnelma ja hauskoja paikkoja.
PoistaKauniisti kuvasit mun kotikaupungin ! itse sitä on jotenkin sokaistunut kaupungille, mutta joen varsi on ihana!
VastaaPoistaNiin on! Oon käynyt Rovaniemellä monesti, mutten koskaan aiemmin vanhalla rautatiesillalla tai siinä retrosti sisustetussa kahvilassa, jossa tarjoillaan sushia ja salaatteja ja jonka nimen oon autuaasti unohtanut.:)
PoistaKyseessä on kahvila Kauppahuone ja kyllä, tuolit ovat aitoja! Tämän lisäksi ne voi halutessaan ostaa mukaansa, kuten kaikki muutkin Kauppahuoneen mööpelit. Tästä johtuen sisustus on joka kerta himppasen verran erinlainen, mutta tunnelma aina yhtä leppoisa! Niinkö meilä päin ruukathan sanua; tuuppa Rolloon!
VastaaPoistaMahtavaa! Se oli kyllä tosi kiva kahvila, meen ehdottomasti toistekin, jos satun Rovaniemelle. Ja nyt tiedän, että sisustustakin voi katsella sillä silmällä...:)
Poistasen nimi on kahvila Kauppayhtiö.
PoistaKiva paikka joka tapauksessa.:)
Poista