keskiviikko 28. elokuuta 2013

Muutin! Tulkaa nappaamaan linkki


Hei ihanat! Nyt sitten muutin.

Uusi blogi löytyy osoitteesta http://www.lily.fi/blogit/anna-vihervaarasta ja sillä on myös Facebook-sivu täällä.

Oikeastaan mikään ei muutu paitsi alusta. Jatkossa myös kirjoitan ehkä aikaisempaa enemmän sisustamisesta ja kasvisruoasta, kahdesta intohimostani. Ja vaatteistakin ehkä vähän.;)

Kaikki lähti blogin nimen vaihtamisesta, ja nyt tunnustan teille jotain. Anna on ihan oikea nimeni. Vihervaara taas: no muistatte varmaan sen Vihervaaran Annan. Lisäksi nimi viittaa kestävyyteen ja luontoon. Siihen, että yritän kovasti toimia elämässäni niin, että muillekin jäisi jotain enkä omalla toiminnallani vahingoittaisi luontoa, eläimiä tai ihmisiä. Aina tämä ei tietenkään toteudu, mutta se on joka tapauksessa minulle tärkeää.

Ennen kaikkea uusi blogi on kuitenkin paljolti sitä mitä tämäkin. Minun luova tilani, johon kerään kauniita asioita ja usein vähän runollisia tekstinpätkiä. Kuvia ulkoa ja sisältä, inspiroivia lausahduksia, palasia maailmastani.

Toivottavasti löydätte uuteen blogiini, muuten tulee kyllä ikävä!

Halauksia!








lauantai 24. elokuuta 2013

Aion muuttaa


Tervehdys! Tulin kertomaan, että aion muuttaa. Sekä blogin nimen että osoitteen. En siis ole katoamassa mihinkään, vaikka täällä on ollut nyt vähän hiljaista. Olen ollut uuden blogin kimpussa. Ja toivon hartaasti, että tekään ette katoa. Tässä bloggaamisessa ei olisi mitään mieltä ilman teitä. Olen monta kertaa aikonut jo lopettaa koko homman, mutta sitten joku on kommentoinut jotain ihanaa.

Tulen antamaan linkin uuteen blogiin, kunhan se on pystyssä. Siihen asti täällä ei kauheasti tapahdu mitään, mutta kuulumisiani voi seurata Instagramin kautta. Nyt ihanaa viikonloppua ja suunnaksi Loviisan Wanhat Talot! Onko teistä kukaan tulossa paikalle?





torstai 15. elokuuta 2013

Se on tulossa


Kylmät sadepisarat, aavistuksen viilennyt ilma, kultaiset viljapellot, maahan pudonneet lehdet, kaapista kaivetut kumisaappaat, pitkähihainen mekko, punertuvat mustikanvarvut.

Syksy on kirpeä, kaunis ja reipas.

Syksy on märkä, tuulinen ja harmaa.

Syksy on melkein täällä. Pidän siitä, vaikka kastuinkin läpimäräksi pyörämatkallani ja vaikka se pimentää illat enkä vieläkään osaa kuvata hämärässä. Odotan sitä, sillä toivon, että jotain tapahtuu. Ja mikään ei ole niin ärsyttävää kuin odottaa jotakin, joka ei ehkä koskaan tapahdukaan.

Oh well, Universumi ei tee erehdyksiä. Se tapahtuu, minkä kuuluukin tai ainakin niillä main. Sillä välin voi kai vain nauttia matkasta ja ihailla maisemia. Niin kuin nyt viljapeltoja ja keltaisia lehtiä.

Hyvää yötä, parempi varmaan, että menen nyt nukkumaan.;)


PS Lapasia on jo melkein kaksi.







tiistai 13. elokuuta 2013

Tahdon Tolixin...


...kuusi Tolixia. Ne sopisivat valkoisen ruokapöytämme ympärille niin täydellisesti, että on suorastaan huutava vääryys, että pöytä on joutunut näin kauan tulemaan toimeen ilman niitä. Mutta nyt siihen tulee muutos, kunhan vain teen vähän päätöksiä.


Malli on selvillä: A. Mutta sitten on se väri. Valkoinen ei voi mennä pieleen ja metallikin on aika varma juttu. Mutta entä jos sydämeni sykkiikin vaaleanvihreälle?


Tai punaiselle.


Vaaleansininenkin on jotenkin aika kiva.

Tai entä jos ostaisinkin kaksi valkoista, kaksi metallinväristä ja kaksi värikästä. Voisi toimia ja tyydyttäisi karkinkaipuuni.

Kuvat Pinterestistä hakusanalla Tolix. 

Ikävä realiteetti on, että yksi Tolix A-tuoli maksaa Finnish Design Shopissa väristä riippuen 237–254 euroa. Jospa ostaisin ne yksi kerrallaan. Voisinko olla niin kärsivällinen? Ulkomailta saisi halvemmalla, mutta mistä tietää, että kyseessä on aito tuoli? Osaako kukaan suositella nettikauppoja? Kaiken lisäksi haluaisin kaikkein mieluiten kuluneen näköiset yksilöt.

Ihanaa iltaa, nyt kutsuu metsälenkki ja Tolixit saavat hetkeksi jäädä.;)

P.S. Tuon ylimmän kuvan sisustus on aivan ihana!


maanantai 12. elokuuta 2013

Maanantain ajatus


Hei ja aamua! Tulin jakamaan teille ihan viimeiset lomakuvat ja pienen ajatuksen.

Loma loppui jo kaksi viikkoa sitten, ulkona ropisee sade ja ilmassa on jo vähän syksyä, mutta kesä jatkuu vielä hetken. Jäljellä ovat illat ja viikonloput, joina voi tehdä retkiä, sisustaa, paistatella auringossa ja syödä vaikka lisää jätskiä, jos loman jälkeen mahaan vielä mahtuu.

Omiin iltoihini ja vapaahetkiini kuuluu ihan samoja asioita kuin tässä kollaasissa. Pitkiä kävelylenkkejä koirien kanssa, suloisia kahviloita (tuo on Cafe Vanille Suomenlinnassa), jänniä dekkareita pihan lukunurkassa ja retkiä vähän sinne sun tänne.

Ystäväni Instagram-kuvista inspiroituneena aion suunnata joku ilta Helsingin Kruunuvuoreen tutkimaan autiohuviloita. Ehkä tormään aaveeseen, johonkin kauan sitten kuolleeseen huvilanneitoon, työläisjätkään tai talon piikaan. Ken tietää, autiotaloissa on jotain tosi kiehtovaa. Samoin Helsingin historiassa.

Lisäksi otan maalisudin käteen ja vetäisen liitutaulumaalia yhteen juttuun. Näytän sitten. Ja neulon. Kohta saa syksy tulla, yksi lapanen jo on.

Yhden asian kuitenkin jättäisin vikalta lomaviikolta väliin. Tuo kultaturkki puikkonokka nimittäin karkasi silloin pihasta ja vielä kaksi kertaa. Eikä ollut yhtään pahoillaan, ketale. Nauroi vain.

Aloittakaa viikko rauhassa ja nauttikaa ihan kaikesta, työstä, lomasta, vapaa-ajasta.


lauantai 10. elokuuta 2013

Kori, tyynyjä ja lauantaiahdistus


Tiedättekö sen tunteen, kun on vapaapäivä eikä oikeasti huvita tehdä yhtään mitään, muttei osaa vain olla? Pitäisi siivota, pitäisi käydä kaupoissa, pitäisi laittaa ruokaa, pitäisi tehdä jotain kivaa. Ja kaikkien pitäisi-asioiden keskellä huvittaa tehdä niitä vielä vähemmän. Varsinkaan sitä jotain epämääräistä kivaa.

On kummallista olla oman aikansa herra, kun on tottunut siihen, ettei omaa aikaa kauheasti ole.



Pitäisi-elämästä voi kuitenkin päästää irti ihan vain hyväksymällä sen, että nyt ei huvita. Jotain sen suuntaista tein tänään jossain lounaan ja shoppailujen välissä. Päätin, etten jaksa enää kiertää kaupoissa, en mennä leffaan tai tehdä mitään muutakaan hyödyllistä tai kivaa ja suuntasin kotiin uusi lehtikori kainalossa. Sitten asettelin vähän tyynyjä, kun kerran teki mieli, ja lähdin koirien kanssa pitkälle lenkille metsään. Nyt istun sohvalla viinilasin kanssa ja kohta ryhdyn lukemaan taas uutta Camilla Läckbergiä. Ihan vain, koska huvittaa.

Ihanaa lauantaita, olkaa lempeitä itsellenne!

PS Kori on Anttilasta Anno-mallistosta, josta löytyy vaikka mitä ihanaa. Jotain hyötyä siis tämän päivän shoppailuista.;)




torstai 8. elokuuta 2013

Instagram ja kysymys teille


Lisäsin tuonne sivupalkkiin linkin Instagram-tiliini, olen siellä jotain ihan muuta kuin Kristiina, nimittäin annavihervaarasta. Vähän hassua ehkä, mutta arvatkaa kuinka monta kristinak-versiota tuolta löytyy. Aika monta.

Olen ollut Instagramissa jo aika kauan, mutta nyt vasta tulin kaapista eli avasin profiilini kaikille. Haluaisinkin kovasti kuulla, ketkä teistä ovat Instagramissa ja millä nimillä teidät löytää sieltä?

Toinen kysymys on ehkä vähän kumma. Olisiko ihan todella omituista, jos blogi vaihtaisi nimeä? Vai onko Kristiina K ihan hyvä? En nimittäin taida olla ihan ainoa blogi tällä nimellä ja se vähän ärsyttää.

Kertokaahan, jooko? Se on minulle tärkeää.