tiistai 16. heinäkuuta 2013

Terkut Skiathokselta!


Sinisenä hohtava kristallinkirkas meri, jyrkkiä rinteitä peittävät pinjametsät, hienohiekkaiset rannat, paahtava aurinko, horisontissa lipuvat kalastusalukset, purjeveneet ja huvijahdit, valkoiseksi rapatut perinteiset talot ja kurjasta taloustilanteesta huolimatta iloiset ja ystävälliset ihmiset. Sellainen oli Skiathoksen saari Egeanmerellä, Kreikan rannikon vierustalla, viime viikon lomakotimme. Tykkäsin.


Skiathos on pikkuinen saari, jonka ainoa kaupunki Skiathos Town vilahtaa Mamma mia! -leffan alussa, kun Pierce Brosnan, Stellan Skarsgård ja Colin Firth lähtevät sen vanhasta satamasta kohti Kalokairia ja Sophie Sheridanin häitä. Se on aika tyypillinen pikkuinen kreikkalaiskaupunki valkoisine taloineen ja kapeine kujineen.


Punatiilikatot, siniset ovet ja ikkunanpuitteet ja talojen seinustoilla rönsyilevät köynnökset näyttävät aina yhtä kauniilta. Katoilla loikoilee kissoja, kujilla poukkoilee koiria ja lapsia ja oviaukoissa istuskelee vanhoja naisia tummissa vaatteissaan tietäväinen katse silmissään.


Kissoja ja koiria juoksenteli tosiaan vapaana kaikkialla, ja olin hieman suruissani niiden puolesta. Pian kävi kuitenkin ilmi, että ainakin suurimalla osalla koirista oli ruokakuppi jossain ja loppuja auttaa Skiathos Dog Shelter. Kissoille oli ympäri kaupunkia Skiathos Cat Welfare Societyn ylläpitämiä ruokintapaikkoja. Yhdistys lisäksi steriloi ja lääkitsee kissoja.

Molemmat yhdistykset löytyvät myös Facebookista. Käykää tykkäämässä tai lahjoittakaa pieni summa, jos kodittomien eläinten auttaminen tuntuu omalta.




Kaupungissa on vanha satama, jonka rantaa pitkin kulkee ravintoloiden reunustama bulevardi. Rannan toisessa päässä ravintolat vaihtuvat baareiksi ja kreikkalaiset salaatit mojitoiksi ja margaritoiksi.




Ah, rakastan tätä värikkyyttä! Pari  noista kirjavista tyynyistä voisi löytää meiltä paikkansa.


Täällä vanhan sataman puolella kelluu vieri vieressä vanhoja kalastusaluksia, vesitakseja, turistiveneitä ja jokunen hulppea huvijahti. Yksi turistipaateista, kaiketi Poseidon nimeltään, saapuu satamaan joka ilta Mamma mian soundtrack raikuen. Sen kyydissä pääsee naapurisaari Skopelokselle ja elokuvan kuvauspaikoille.





Me valitsimme kuitenkin hieman pienemmän aluksen, Eleni-veneen, jonka kyydissä pääsimme Skiathosta vastapäätä sijaitsevalle pikkuiselle Tsougrian saarelle ja syrjäiselle Lalaria-rannalle. Paljon aurinkoa, hirveästi suolavettä, aaltoja, hiekkaa. Kaunista.



Meillä on reissuillamme majapaikalle aika vaatimattomat kriteerit: sen on sijaittava hyvällä paikalla ja siellä pitää pystyä nukkumaan hyvin. That's it.

Skiathoksen hotellimme oli saanut vain pari tähteä, mutta se täytti odotuksemme täydellisesti. Angelos Studios & Apartments on pieni perhehotelli Vromolimnos-rannalla, seitsemän kilometrin päässä kaupungista. Sieltä löytyi meille siisti pieni huone, joka siivottiin päivittäin, kiva uima-allas, ihana henkilökunta ja kaunis puutarha, jossa laidunsi lehmiä. Tien toisella puolella oli perheen kanala, josta taapersi aika ajoin kanoja ja kalkkunoita hotellin puolelle. Vahtia piti suloinen pikku hauva ja joukko kissoja marssi aina välillä altaalle.



Skiathos on täynnä upeita rantoja, ja me onnistuimme osumaan yhdelle parhaista. Vromolimnoksen hiekka oli hienoa, vesi kirkasta, kuten kaikkialla täällä, rantatuoleja ja varjoja riitti (todella tärkeä yksityiskohta, aurinko porotti päivisin niin kuumasti, että ilman varjoa käristyi hetkessä).


Kun nälkä yllätti, apu löytyi läheltä. Rannalla sijaitsee Porto Paradiso -ravintola, josta sai hyvää ruokaa ja joka oli sisustettu ihan minun makuuni. Tosi kiva paikka, suosittelen, jos eksytte näille seuduille.








Kun käännytään Skiathos Townista saaren ympäri kiemurtelevalta tieltä vasemmalle Vromolimnoksen kohdalla, vastaan tulee toinen ihanasti sisustettu ravintola, jossa söimme matkan parhaan illallisen. Paikan nimi on Taverna Stathis Lia, ja suloisempaa paikkaa on vaikea löytää. Punaruudullisilla liinoilla katetut pöydät seisovat puutarhassa suurien, koristeltujen puiden katveessa, kukkia on joka paikassa ja kynttilät lepattavat. Itse rakennuskin on kaunis ja tarjoilijat hymyilevät kukikkaissa esiliinoissaan. He ovat kaikki naisia, ja heitä on monta. Kurkistamme keittiöön, miehet on piilotettu sinne.




Seitsemän päivää loikoilua, varvassandaaleja, hellemekkoja, tahmeaa aurinkorasvaa, kookosöljyä aurinkovaurioiden ensiavuksi, vähintään seitsemän kreikkalaista salaattia, kuplavettä, viiniä karahvissa, sirkkojen siritystä, mustalla taivaalla loistavat tähdet.


Ja sitten vielä Mamma mia! ulkoilmateatterissa. Näytös alkoi puoli tuntia myöhässä, edessäni nainen poltti ketjussa, parhaiden biisien aikana yleisö nousi tanssimaan, kesken leffaa oli väliaika, joka päättyi kongin kumahdukseen.


Miten Kreikkaa voisi muuta kuin rakastaa?

Kristiina 

12 kommenttia:

  1. Aivan ihana paikka ja upeat kuvat, olen suorastaan kateudesta vihreä, koska olemme käyneet useana vuonna eri puolella Kreikan saaria mutta tänä vuonna emme päässeet lomalle ollenkaan!

    Mutta mutta nyt taitaa ensivuoden kohde varmistua ;)
    Ja viimeisestä lauseestasi olen täysin samaa mieltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi ihana saari, ehkä kivoin niistä Kreikan saarista, joilla olen käynyt. Naxos on toinen suosikki, sitäkin kyllä ehdottomasti suosittelen.:)

      Poista
  2. Saarissa on sitä jotakin. Tuonne olisi mukava eksyä. Elokuvailta oli ihan huippu :) Kiitos, että pääsin mukaan retkelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saarilla on ihana lomailla, varsinkin kun on lämmintä ja leppoisa tunnelma. Aurinkotankkaus teki hyvää, nyt ollaan mökillä ja satelee. Suloista loppuviikkoa!

      Poista
  3. Oi miten upea ja kuvausellinen paikka. Hienosti olit osannut vangita tunnelmia, ihan kuin olisin itse päässyt kanssa matkalle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä tosi kaunista ja ihana vain räpsiä kuvia.:)

      Poista
  4. Ihana matkakertomus kuvineen!! Imin täysillä tunnelmia kuvista. Olen haaveillut jo tovin Kreikan saarista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kreikan saaret ovat ihania, varsinkin nuo pienemmät ja vähän vähemmän tunnetut.:) Lempeää iltaa!

      Poista
  5. Niin kauniita maisemia.

    VastaaPoista
  6. Ihania lomakuvia joista tunnelma todella välittyy :) Tuolla pitäisi itsekin päästä käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen kyllä kovasti, ihana paikka!:)

      Poista