sunnuntai 16. syyskuuta 2012

140

Niin monta kukkasipulia kaivoin tänään maahan. Jo on kumma, jos keväällä ei kuki tulppaani tai parikin.


Jos kaikki menee suunnitelman mukaan, niin ensimmäisenä lumen alta nousee yhteensä 40 kappaletta valkoisia, violetteja ja keltaisia krookuksia. Krookuksen toinen nimi on muuten kevätsahrami, opin sen tänään.:)


Seuraavaksi maan pinnalle putkahtaa 20 keltanarsissia. Minulle selvisi päivän istutuspuuhissa myös se, että narsissin sipuli on aika valtava. Ja se pitää kaivaa 20 cm syvyyteen. Siinä saa jonkin verran kaivaa, jos saatavilla ei satu olemaan pehmeää kukkapenkkiä.

Narsissien jälkeen (niin luulen) maasta työntyy 40 kevättähteä. Ne ovat kuulemma vähän kuin skilloja, isompia vain. Tällä menolla tiedän pian puutarhanhoidosta vaikka mitä!


Loppukeväästä on lempikukkieni, pinkkien tulppaanien vuoro. Niitä kaivoin 40 kappaletta perennapenkkiin.

Opin tänään myös sen, että vahvimmat tulppaanit ovat vanhaa maalaislajiketta, jonka nimeä en tietenkään enää muista. Niissä on elinvoimaa kukkia vuosi vuoden jälkeen, kun taas esimerkiksi raidalliset tulppaanit kärsivät oikeasti jostain tulppaanien sairaudesta ja ovat kertakäyttöisiä. Valitettavasti niitä supertulppaaneja on vain punaisia ja keltaisia, ja minun oli pakko saada vaaleanpunaisia. Nämäkin voivat kuitenkin kukkia pari vuotta.

Olettekin ehkä huomanneet, että ensimmäistä kertaa täällä sipuleita istutellaan. Kaikista tiedoista ja neuvoista saan kiittää Stokkan avuliasta myyjää.


Sain muuten myös innokasta kaivuuapua. Auttajatyyppi tosin ei oikein ymmärtänyt, että ne sipulit oli tarkoitus kaivaa maahan, ei sieltä pois.;)


Kristiina 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti