lauantai 9. helmikuuta 2013

I'm a Dreamer

Kuva minä

Olen kirjoittanut varmaan jo aika paljon unelmista, mutta aion silti kirjoittaa vielä paljon lisää. Mielestäni unelmat ovat nimittäin huipputärkeitä, sitä polttoainetta, joka saa meidät kulkemaan eteenpäin ja toteuttamaan itseämme. Unelmiensa hylkääminen, niiden ihan oikeiden unelmien siis, on ehkä surullisinta, mitä tiedän.


Miksi unelmat sitten välillä hylätään?

Joskus unelma ei ollutkaan se oikea, ja silloin siitä on helppo päästää irti. Silloin sitä ei myöskään kannata tietenkään surra.

Toisiin unelmiin loppuu usko, tuntuu etteivät ne voi koskaan toteutua. Kaikki kuitenkin on mahdollista, saamme yleensä ne asiat, joita oikeasti todella kovasti haluamme. Silloin olemme nimittäin valmiit näkemään vaivaa niiden eteen, luopumaan jostakin, sietämään epävarmuutta.


Matkan varrelle voi myös tulla jotain helpommin saavutettavaa. Jotain, joka on siinä juuri nyt. Jotain, joka ei ehkä ole juuri se unelmamme, mutta joka on hyvä juttu sekin. Ja silloin se oikea unelma voi unohtua. On helpompi valita mieluummin jotain varmaa ja ihan kivaa kuin tavoittella haavetta, joka ei koskaan välttämättä käy toteen.



Uskon, että jokaisen eteen tulee paljon erilaisia tienhaaroja. Näistä risteyksista erkanee monenlaisia polkuja. On niitä, joille ei tosiaankaan halua astua. On niitä, jotka tuntuvat siltä, että niitä pitäisi seurata. Ja sitten on niitä, jotka tuntuvat heti oikeilta. Miettimättä, pakottamatta, suunnittelematta.


Ne polut eivät välttämättä ole helppoja polkuja. Niillä saattaa tulla eteen monenlaisia esteitä, kuralammikoita, piikkilanka-aitoja, leveitä ojia, joiden pohjalla on käytävä, ennen kuin pääsee jatkamaan eteenpäin. Siitä huolimatta tällaista polkua on helppo seurata, sillä ei tarvitse kamppailla joka askeleella, vaikka matkalle sattuu huonompiakin aikoja.

Kuva minä

Joskus valitsee väärän tienhaaran, ja polku saattaa hetkeksi hukkua. Tai voi olla ettei sitä ole vielä edes löytänyt. Se on kuitenkin aina olemassa, ja jos kuuntelee omaa sisintään, se löytyy aina uudestaan.


Omalla polulla on hyvä olla ja kun sitä kulkee, kun tekee päätökset oman intuitionsa mukaan, unelmat tulevat ennen pitkää vastaan. Ne ovat ehkä unelmia, joista ei edes tiennyt, mutta jotka ovat juuri ne oikeat unelmat. Oma sisäinen äänemme, se oikea sisäinen ääni, ei ajatusten ja tunteiden sekamelska, johon se usein hukkuu, se haluaa aina parastamme. Sen toive on tehdä meidät onnellisiksi. Ja sitä kuuntelemalla unelmat toteutuvat.


Unelmarikasta viikonloppua!

Kristiina 

2 kommenttia:

  1. Niinhän se on, on uskallettava haaveilla ja unelmoida. Ilman unelmia on vain puoliksi elossa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Ja unelmiaan ei saa unohtaa, vaikka tielle osuisi helpompia ratkaisuja. Yritän aina muistutella tätä itselleni. Ihanaa viikonloppua!<3

      Poista