sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Auts, ne pistelevät!


Tein kuin teinkin sen havukranssin. Olin saanut havuja miehen vanhemmilta jo viikko sitten ja eilen kaivoin ne esiin, solmin nipuiksi ja niput yhteen. Kuulostaa ihan hyvältä, eikös?


Olen luonteeltani varsin kärsimätön ja suurpiirteinen, mikä ei välttämättä ole askartelun suhteen kovin hyvä yhdistelmä. Tekemäni niput olivat aivan liian suuria ja pitkiä. Tuloksena oli jättiläiskranssi, josta sojotti havuja mikä minnekin suuntaan. Kranssi ei pysyisi koossa ilman noita kultaisia rusetteja, ja lisäksi trimmasin sitä saksilla aika paljon, ennen kuin siitä tuli järkevän näköinen.


Niin, ja ne havut muuten pistelevät. Jonkinlaiset käsineet olisivat olleet ihan paikallaan, ainakaan sormia ei ehkä olisi kirvellyt koko loppuillan.:)


Muuten meillä on loma alkanut ihanan rennosti. Melkein kaikki joulupuuhat on tehty, tänään on enää edessä piparien paistaminen ja joululiinan silittäminen. 

Rauhallista aatonaattoa ja neljättä adventtia ystäväiseni!

Kristiina 

4 kommenttia:

  1. Hienohan siitä tuli! Askartelu on juuri tuollaista sovittamista, aina ei mene nappiin ja hanskat tosiaan olisi hyvät tuossa hommasa. Meilläkin aletaan laskeutua joulurauhaan, tänään ei ole edes lumitöitä tehtävänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis.:) Meilläkään ei ole lumitöitä – sen sijaan pitää muistaa viedä joulukukka ihanalle naapurinsedälle, joka on taas tehnyt ne meidän puolestamme.:)

      Poista
  2. Hieno kranssi =) Voi koiruli parkoja kun julmasti laitoit niille rusetit kaulaan ja vielä pakotit toiset istumaan paikallaan "tyhmän" valokuvauksen ajaksi =) Selvästi oli pieni protesti henki päällä "yritä nyt sitten kuvata ",
    mutta lopputulos oli ihanan aito ja tunnelmallinen ! Mukavaa ja leppoista joulun aikaa kaikille teille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.:) Olen tosi ilkeä emäntä, kuten naamoista näkyy.;) Ihanaa joulua!

      Poista