Minikasvihuone parvekkeella

Varastin Cheriltä idean ja tein parvekkeelle lyhdystä minikasvihuoneen, se on nyt krookuksen koti. Oven jätin kuitenkin auki, taitaa muuten tulla sisällä jo kuuma. Voisikohan täällä juoda huomenna aamukahvin?

Lämpimästi tervetuloa Katinka ja ihanaa viikonloppua kaikille!

Kristiina ♥

Koiria, hortensioita ja tunnustuksia

Kävin viikonloppuna Plantagenissa narsissiostoksilla, mutta löysinkin aarteen: hortensiat ovat taas täällä! Täydellistä! Jos minä saisin päättää, hortensiat kukkisivat ympäri vuoden.♥

Kuvauksissa oli mukana myös pari karvaista mallia talon puolesta...

Pitkäkuono, joka poseeraa yleensä kiltisti, saattaapa joskus hymyilläkin. Ja ainakin pitää silmät auki.

Toisin kuin eräät.

Paa pois se kamera, mä nukun nyt!

Okei, kuvataan sitten kukkia.

Ai miten niin meillä koirat hyppivät sohville?

Viikkoon on mahtunut myös tunnustuksia. 

Tämä tuli NJ:ltä Entä jos alkaisit tehdä ihan mitä huvittaa -blogista. Kiitos tunnustuksesta!

Tunnustus lähtee eteenpäin seuraavilla säännöillä:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

2. Valitse 5 blogia (joilla alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin viidelle bloggaajalle. 

Näille ihanille blogeille:

Katinkalle Haaveena hyvä kuva -blogiin
Ninalle Mietteitä matkan varrelta -blogiin
Emilianille Oman kuplansa sankari -blogiin
Souliinalle 
Annelle Elämäni sanoina -blogiin

Tunnustukseen liittyi myös haaste, johon vastasin jo jokin aika sitten. Vastaukset löytyvät täältä.

Myös Autaan olon Cheri jakoi tunnustuksen kaikille kaveribloggaajilleen. Nappasin sen (kiitos Cheri!) ja haluan antaa sen eteenpäin teille kaikille. Olette ihania!

Vielä vähän pelisääntöjä:

1. Kopioi post it -lappu blogiisi.
2. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
3. Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro siitä kommentilla.
4. Ole iloinen tunnustuksesta ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Iloista keskiviikkoiltaa!

Kristiina ♥

Puutarha-check, eli mitä kuuluu pihalle?

Tiedättekö ollenkaan, miten innoissani olen pihastamme? Siis oikeasti, siellä kasvaa uutta elämää! Elämää, jonka olen itse sinne istuttanut. Olen niin täpinöissäni, että tekisi mieli koko ajan käydä tarkastamassa, onko jotain uutta tapahtunut.

Ajattelinkin jakaa tätä innostustani teille ja kertoa kerran viikossa, mitä puutarhalle kuuluu. Aika paljon puutarha-asiaa siis tiedossa, vaikka sen ehkä olitte arvanneet jo muutenkin.

Pihalla oikeasti nyt tapahtuu. Lunta on jäljellä enää puolen metrin kaistale, ja kaikkia syksyllä istuttamiani sipulikukkia on noussut näkyviin. Siis jokaikistä lajia! Olen nyt aika tyytyväinen puutarhuri.

Tässä on narsissi.

 Tämä pieni sininen ihanuus on kevättähti.

Se kasvaa urheasti ihan lumirajalla.

   

Nämä ovat krookuksia. Istutin niitä kaikissa väreissä, eli sinisiä, valkoisia ja keltaisia kukkia pitäisi olla tulossa.

Myös luumupuu on selvinnyt hengissä talvesta! Olin hiukan huolissani siitä. Se ei lähtenyt kasvamaan kovinkaan reippaasti istutuksen jälkeen viime kesänä, ja naapuri oli nähnyt nyt yhtenä päivänä jäniksen loikkivan pihallamme – vahtikoira Silkkitassun huomaamatta! Vahtia kyllä kiukuttaisi, jos se tästä tietäisi.;) Ilmeisesti jänis kuitenkin jätti luumupuun rauhaan, oksat ovat täynnä silmuja.

PS Lisäsin tuonne sivupalkkiin linkin Pinterest-profiiliini. Jos jotakuta kiinnostaa nähdä, mitä pinnailen, niin sieltä löytyy.

Keväistä viikkoa!

Kristiina ♥

Supersalaatti

Helppo, nopea, makoisa ja vieläpä tosi terveellinen. Kuulostaa vähän liian hyvältä, eikö? 

Vaan ei ole. Makoisuus on tietenkin jokaisen itse päätettävissä. Itse olen ruoan suhteen aika helppo, pidän useimmiten eniten aika yksinkertaisista resepteistä. Tarvitaan vain hyvät raaka-aineet.

1 avokado = terveellistä rasvaa 

1 dl täysjyväkauraa = kuitua ja proteiinia

1 luomukananmuna = proteiinia, B2-vitamiinia, rautaa

Lisäksi C- ja A-vitamiinia, kuitua ja beetakaroteenia (jotta ruskettuisit paremmin ;)) =

2 tomaattia

1 porkkana

1/2 paprika

hyvää suolaa

Keitä kananmuna kovaksi ja kaura pakkauksen ohjeen mukaan joko suolalla maustetussa vedessä tai kasvisliemessä. Valuta kaura. Pilko avokado ja ripottele sen päälle hieman hyvää suolaa. Pilko loput kasvikset ja sekoita ne avokadon kanssa kulhossa. Kaada päälle kaura ja neljään osaan halkaistu kanamuna. 

Tästä riittää joko kahdelle pieniruokaiselle tai yhdelle nälkäiselle (minä). Toimii myös hyvin ilman kananmunaa.

Rattoisaa sunnuntaita!

Kristiina ♥

Työhuone

Muistatteko vielä, kun ehkä kuukausi pari sitten maalasin työhuoneen? Tällainen siitä sitten tuli.

Maali on Tikkurilan S486 Vulkaniitti, eli tuollainen ihana myyränharmaa. Tykkään siitä todella.

Huone ei vieläkään ole ihan valmis. Seinälle tarvitaan jotain, ja mattokin puuttuu. Saattaa olla, että uusi olohuoneen matto muuttaa tänne. Se on nimittäin osoittautunut oikeaksi koirankarvaimuriksi, joten siirtäisin sen mieluusti vähän vähemmän keskeiselle paikalle.

Mmm. Huoneen toinen seinä on myös vaiheessa. Katsotaan, mitä sinne keksin.

Tässä eivät todellakaan ole kaikki kirjamme. Niitä on kahden hyllyllisen verran tuolla vastapäisellä seinustalla, pinoittain rottinkiarkussa ja yhdessä kadonneessa muuttolaatikossa. 

Rakastan kirjoja. Sekä niiden sisältöä että ulkonäköä. Ne ovat mielestäni ihana sisustuselementti ja tekevät tunnelmasta kodikkaan. 

(Psst. On meillä muitakin kirjoja kuin kuolemattomia rakkaustarinoita.;) Mies ei oikein lämpeä Kaari Utriosta ja Jane Austenista.)

Tässä on supersurffiauto. Se on mielestäni aivan mahtava.

Hattulaatikot pitävät sisällään sekalaisen joukon askartelutarvikkeita. Halpa ja hyvä säilytysratkaisu.

Näistä teen ehkä vielä joskus jotain.

Huomenna on perjantai, jippiii! Se tarkoittaa Warm Bodies -leffaa (kyllä, on ihan normaalia, että +30 v naiset innostuvat teinizombierakkaudesta), nepalilaista, poppareita ja isoa lasia viiniä.

Ihanaa loppuviikkoa!

Kristiina ♥

Puutarha herää

Tiedättekö, mitä löysin tänään, kun kävin katsomassa pihaa? Tulppaaninversoja! Siellä ne pilkottavat urheasti perennapenkissä, vaikka puoli pihaa on vielä lumen alla. Ihanat keväänlähettiläät.

Kokeneemmille puutarhureille pari hassua tulppaaninalkua ei ehkä ole paljon mitään. Mutta sellaiselle, joka on koko talven pohtinut, mitähän niistä syksyllä maahan istutetuista sipuleista oikein tulee, itävätkö ne ollenkaan ja menivätkö ne edes mullan alle oikein päin; sellaiselle tällä on iso merkitys.

Toisessakin kukkapenkissä tapahtuu, vaikka sinne en kyllä muistaakseni istuttanut yhtään mitään. Mullan seasta työntyy pieniä vihreitä alkuja ja orvokinlehtiä. Orvokit ovat varmaan levinneet naapurin puolelta, mutta mitä nämä muut ovat, on kyllä arvoitus. Eivät kai ne voi vielä kesäkukkia olla?

Istutin tänään myös takapihalle ruukkuun muutaman narsissin. Ruukku näkyy olohuoneen ikkunasta ja tuo kevättä sisäänkin, huoneilmassa kun narsissit tuntuvat lakastuvan ajatusta nopeammin. Etupiha on niin varjoisa, että se saa pitää kanervaruukun vielä hetken aikaa.

Leppoisaa iltaa ihanat!

Kristiina ♥

123 km tunturissa

Tervehdys, ja pahoittelut hiljaisuudesta. Olen ollut vähän kiireinen.

Ensin hyppäsin Helsingistä junan kyytiin. Se puksutti läpi yön, päätyi aamuksi Kolariin.

Mukana oli luottomatkalaukku. Se on nähnyt monta paikkaa, useita maita ja maanosia. Ja nyt Lapin.

Junassa parasta on heittäytyä sängylle, mutustella jotain hyvää ja lukea. Olla vain ja uppoutua tarinoihin, kun juuri muuta ei voi. Uusi Huili oli hyvä matkaseuralainen, Sarah Watersin Vieras kartanossa ei. Olen ehkä aika yksin tämän mielipiteeni kanssa, koska kirja on näemmä hurmannut Blogistanian ihan kunnolla. Minä en vain voinut sietää kertojaa, tohtori Faradayta. Ja silloin kun en pidä päähenkilöstä, en pysty pitämään kirjastakaan. Jätin se mökkiin, ehkä seuraava vieras saa siitä enemmän irti.

Kolarista ajelimme Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon, jätimme auton Ketomellaan ja lähdimme kelkkauraa pitkin kohti Tappurin autiokämppää selässä rinkat ja jalassa vaellussukset.

Leveät, hyvin kantavat menopelit olivatkin oiva valinta, sillä vaikka kelkkauraa pääsee eteenpäin myös latusuksilla...

...Umpihangessa se ei onnistu. Kokeilin tätä vuosi sitten, ja ne olivat ehkä elämäni raskaimmat kymmenen kilometria.;)

Nyt me siis eksyimme heti alussa. Poikkesimme kelkkauralta hyvännäköiselle ladulle, ja jollei vastaan olisi tullut lapinmies leppoisan suomenpystykorvan kanssa, olisimme päätyneet Pahakuruun Tappurin sijasta. Niinpä siis umpihankeen ja kelkkauraa uudestaan etsimään.

Se löytyi, samoin Tappuri, joka sijaitsi avotunturissa. Yöllä tunturi näytti voimansa: jäätävä tuuli puhalsi, pakkanen kiristyi -20 asteeseen ja pilvien läpi loimottivat revontulet.

Mietin aina Lapissa sitä, miten pieni ihminen lopulta onkaan ja miten suuri on luonnon mahti. Tunturiin ei parane eksyä, eikä sinne lähdetä huonolla säällä. Tunturit sekoittuvat helposti toisiinsa, ja valkea erämaa on kaunis, mutta armoton.

Olimme tällä kertaa autiotuvassa vain yhden yön. Aamulla suuntasimme autolle ja otimme osoitteeksi Hetan ja siellä odottavan Ounasloman mökin. Kun on ensin veittänyt yhden yön junassa, hiihtänyt sen jälkeen rinkan kanssa parikymmentä kilometriä ja nukkunut samoissa vaatteissa autiokämpällä, suihku on ehkä parasta, mitä kuvitella.;)

Illalla teimme vielä nopean 15 kilometrin hiihtolenkin Hetasta lähtevää valaistua latua. Suksi luisti aika paljon paremmin ilman rinkkaa.

Seuraavana päivänä olikin sitten vuorossa jännitystä. Lähdimme aamulla Hetasta latusuksilla Pyhäkeron latukahvilan suuntaan ajatuksena hiihtää 37 kilometriä. Aika pitkä matka sellaiselle, joka on koko talvena hiihtänyt ehkä yhteensä 50 kilometriä. Siitä ensimmäinen jännitys.

Tulimme heti parin kilometrin jälkeen risteykseen: toisessa viitassa luki 5,8 km Pyhäkero, toisessa Pyhäkero ja kahvikupin kuva. Kuulostaa siltä, että molemmat ladut vievät Pyhäkeroon, eikö? Niin ne veivätkin, me vain valitsimme sen kahvikupin kuvan, joka johti Pyhäkerolle Rautujärven laavun kautta, ja reitti piteni vahingossa viidellä kilometrillä. Ei kuulosta ehkä kovin pahalta, mutta kun on asennoitunut hiihtämään tasan 37 kilometriä, 42 kilometriä tuntuu huijaukselta.

Mutta ne taittuivat, yllättävän hyvin. Reitti kulki Hetasta Rautujärven kautta Pyhäkeroon, sieltä Sioskuruun ja takaisin Pyhäkeroon ja Hettaan.

Matkalle osui myös vähän lisäjännitystä. Kun lähdimme laskemaan alas Sioskuruun jouduimme kapeaan rotkoon, jonka toisella puolella roikkui painavia lumilippoja. Lumivyöryvaarasta varoittava kyltti ei tehnyt oloani yhtään mukavammaksi. Hiihdin ehkä elämäni nopeimmat puolitoista kilometriä, ei tuntunut olevan hyvä päivä kuolla.

Illalla mökissä odotti takkatuli ja soijanakit. Voitteko kuvitella, että Hetan K-kaupassa myydään myös soijamaitoa, rucolaa ja minttua? Yllätyin aika iloisesti.

Neljäntenä päivänä hiihdimme Sammalvaaran reitin, eli 30 kilometriä Hetasta Rautujärvelle, Postitupajärvelle ja Pyhäkeron kautta takaisin mökille.

Valkoiset tunturit piirtyivät kirkkaansinistä taivasta vasten ja talvesta väsynyt iho sai D-vitamiinitankkausta, kuten jokaisena hiihtopäivänä.

Pyhäkerolla meitä tuli tervehtimään kaksi uteliasta kuukkelia, makupalojen toivossa varmaan.

Viimeisenä päivänä hiihdimme vielä 20 kilometriä. Se riitti. Jalkoja särki, hartoita särki eikä potkuissa ollut enää voimaa. Hyvä hetki lähteä kotimatkalle ja jättää hiihtäminen tältä talvelta.

Nyt lenkille koirien kanssa. Tulen pian taas vierailulle blogeihinne!

Aurinkoa!

Kristiina ♥